Tampereen Sukututkimuspäivä 25.1.2014
Francois Weil kirjoittaa vuonna 2013 ilmestyneessä teoksessaan Family Trees. A History of Genealogy in America, että vaikka monet tutkijat ovat analysoineet suosituimpien internet-hakuja, sellaisia kuin puutarhanhoito, musiikki, urheilu ja seksi, he aina merkillisen väheksyvästi sivuuttavat yhden: sukututkimuksen. Internetin suosituimpia sisältöjä ovat lukuisat sukututkimukseen liittyvät sivustot. Sukututkimusinnostus ei näytä laantumisen merkkejä. Pikemminkin päinvastoin.
Sukututkimuksen valtavasta suosiosta 2000-luvulla saatiin jälleen yksi todiste, kun "Perheen jäljillä" -projekti esittäytyi kolmen esitelmän voimin Tampereen Sukututkimuspäivän ohjelmassa. Tapahtuman järjestäjinä olivat Tampereen seudun sukututkimusseura sekä Tampereen työväenopisto. Sampolan rakennuksessa oli heti aamulla ovien avaamisen jälkeen ennennäkemätön tungos. Väkeä osallistui tapahtumaan sadoittain eikä eri myyntipöytien ääreen päässyt kuin jonottamalla.
Yli 500 paikkainen juhlasali oli täynnä, kun Hanna Kietäväinen-Sirén kertoi puolisonvalinnasta ja avioelämästä uuden ajan alun maaseudulla. Myös Mari Välimäen esitelmä Ruotsalaisesta avioliittolainsäädännöstä kiinnosti yleisöä ja muistiinpanoja tehtiin innokkaasti. Johanna Ilmakunnaksen esitelmää aatelis- ja säätyläisperheiden aikuisten lasten ja vanhempien suhteesta pidettiin yllättävänä ja samalla antoisana näkökulmana, jota harvemmin tulee ajatelleeksi. Ilahduttavaa oli, että moni kävi henkilökohtaisesti kiittämässä esitelmistä ja kertoi, että ne antoivat uutta ajateltavaa. Tuntuu siltä, että Perheen jäljillä -projektimme on siis oikeilla jäljillä.
Sukututkimus mielletään usein eläkeväen puuhasteluna, jolla ei ole suurempaa tieteellistä merkitystä pikemminkin päinvastoin. Tutkija nappaa hyllystä matrikkelin tai selaa internetin tietokantoja, tarkistaakseen aatelis- tai säätyläissuvun perhesuhteet ja jatkaa tutkimustyötään tarkemmin asiaa pohtimatta. Itsestään selviltä tuntuvien perustietojen taustalla on kuitenkin satoja vuosia jatkunut ”puuhastelu”, joka on siirtynyt ihmiseltä ja sukupolvelta toiselle. Erilaisten perheverkostojen tutkimisen mahdollistaa paljolti se, että aina on ollut ihmisiä, jotka ovat tehneet sukututkimusta. He ovat kyselleet, selvittäneet, kirjoittaneet ja julkaisseet.
Tiedon ketjun jäljitys on joskus kiehtovaa. Taivassalon kirkkoherran Elias Laguksen (1741–1819) käsikirjoituksen kellastuneella nimiölehdellä lukee ruotsiksi: ”Selvityksiä suvustani. Vanhimmat tiedot ovat edesmenneen äitini Catharina Palanderin tietoja vuodelta 1760 ja uudemmat kerätty ja koottu vuoden 1805 jälkeen." Axel Bergholm julkaisi tietojen pohjalta mm. Palander ja Lagus –sukujen selvitykset vuonna 1899. Sen jälkeen tietoja on julkaistu täydennettyinä useita kertoja. Uusinta pappissukutietoutta edustaa esimerkiksi Yrjö Kotivuoren toimittama ja internetissä julkaistu ylioppilasmatrikkeli-tietokanta.
 |
| Elias Lagus: Selvityksiä suvustani. |
Ajan saatossa on unohtunut, että tiedon pohjana olikin oman sukupiirinsä hyvin tuntenut ja siitä tiedot kertonut Jalasjärven kappalaisen rouva Catharina Palander. Muutaman paperiarkin pohjalta on vuosisatojen kuluessa kasvanut valtava määrä henkilö- ja sukutietoa, joka on siirtynyt matrikkeleihin, sukukirjoihin, akateemisiin tutkimuksiin ja erilaisiin tietokantoihin.
Me historiantutkijat tarvitsemme Catharina Palanderin ja hänen poikansa Eliaksen kaltaisia ihmisiä, siis sukututkijoita!
