Perheitä, tunteita ja esineitä

Lontoossa lokakuussa 2013 järjestetyn konferenssin Emotional Objects: Touching Emotions in Europe 1600–1900 aiheena olivat esineet ja tunteet. Perhe ei ollut konferenssin keskeinen teema, mutta esitelmissä se nousi yhteiseksi nimittäjäksi tunteiden ja esineiden rinnalle.

Tunteiden historia onkin helppo yhdistää perheeseen, emootiot kun kuuluvat lähes itsestään selvästi perheisiin kaikkina aikoina ja mitä erilaisimmissa perheissä. On vaikea kuvitella perhettä ilman tunteita, positiivisia tai negatiivisia, voimakkaita tai haileita. Esineellinen kulttuuri puolestaan välittää perheiden sisäisiä ja perheen ulkopuolelle suuntautuvia tunnesiteitä, riippuvuussuhteita ja sukulaisuutta sekä aikalaisille että tutkijoille.

Esineet, tunteet ja perheet kietoutuivat yhteen alkaen prof. John Stylesin keynote-puheesta, jossa hän tarkasteli Lontoon löytölastenkotiin (London Foundling Hospital) 1700-luvulla jätettyjen lasten mukana tulleita pieniä muistoesineitä kuten kangassuikaleita, nauhoja, nappeja tai kirjelippuja. Erityisesti kankaanpalat ja nauhat ovat säilyneet hyvin, sillä löytölastenkodissa ne kaikki arkistoitiin huolellisesti lapsen tiedot sisältävien dokumenttien kanssa. Lapsensa löytölastenkotiin jättäneet ihmiset (usein, mutta ei aina, äidit) pyrkivät välittämään näiden vaatimattomien esineiden kautta huoltaan lapsesta ja sen tulevaisuudesta.

London Metropolitan Archives, A/FH/A/9/1/179: Foundling Hospital Billet Book, 1764-7, Foundling no. 16516. © John Styles ja The Foundling Hospital Museum.

Muistoesineet ja lahjat olivat merkityksellisiä seurustelusuhteessa, avioliittoa solmittaessa ja perhettä perustettaessa. Rakastavaiset ja kihlautuneet lahjoittivat toisilleen nauhoja, sormuksia, miniatyyrejä, siluettimuotokuvia ja muita pieniä esineitä kiintymyksen ja rakkauden osoitukseksi. 1700-luvulla vähemmän varakkaiden piirissä oli yleistä teettää tai joskus tehdä itsekin kolikoista symbolisia pikkuesineitä, joissa oli muistokirjoituksia ja kuvia. Näitä annettiin ja kannettiin kiintymyksen ja yhteenkuuluvuuden osoituksina, sillä kolikoita oli helppo kuljettaa mukana yhteiskunnassa, joka ei vielä perustunut rahataloudelle ja jossa kolikolla ei ollut ainoastaan rahallista vaan myös tunteellinen arvo. Kaikissa yhteiskuntaryhmissä ja kaikissa kulttuureissa ruoan ja yhteisten aterioiden merkitys perhesuhteille ja niiden vahvistumiselle on ollut ja on yhä suuri. Tutkimukselliselle haasteellista on se, että ruokaa ja syömistä on tutkittava materiaalisesta näkökulmasta toissijaisten esineellisten ja kirjallisten lähteiden avulla. Kirjeiden, keittokirjojen ja käytösoppaiden rinnalla uuden ajan alun oikeudenkäyntipöytäkirjat paljastavat, miten suuri merkitys annettiin ruoalle ja yhdessä syömiselle osana perhesuhteita.

Paperin ja kirjeiden merkitys perheen historialle on valtava, ja usean esitelmän aiheena (tai vähintäänkin keskeisenä lähteenä) olikin kirjeet ja se, miten perhesuhteita ylläpidettiin kirjeitse, kun kaikki perheenjäsenet eivät olleet samassa paikassa yhtä aikaa. Englannista löytyy mittavia perhearkistoja, joissa vaikkapa vanhempien välistä, lasten kasvatusta koskevaa kirjeenvaihtoa löytyy useiden vuosien ajata. Englantilaisen ja yleisemminkin brittiläisen aineiston runsaus näkyy siinä miten kattavia kirjeaineistoja on säilynyt jo 1500-luvulta, kun taas pohjoismaiset tutkijat ovat ehkä tottuneempia yhdistämään dokumentteja monista eri lähteistä varsinkin vanhempia aikoja tutkittaessa.

Kynän ja paperin lisäksi erityisesti naiset ovat kautta aikojen ilmaisseet tunteitaan neulan ja langan avulla. Useissa esitelmissä tarkasteltiin naisten käsitöitä ja niiden merkitystä välittämisen ja rakkauden osoittamisessa, surutyössä tai ajankuluna ja seurustelumuotona, mutta myös taiteellisena tai henkisenä työnä. Naiset ompelivat perheenjäsenilleen paitoja, lakanoita ja muita liinavaatteita, kirjoivat pitäjän kirkkoon alttariliinoja tai suunnittelivat ja toteuttivat monimutkaisia ompelutöitä, joiden tekemiseen saattoi mennä vuosia. Ompelutyö sekä sen oppiminen ja opettaminen linkittävät sukupolvet toisiinsa, kun taidot siirrettiin äideiltä tyttärille. Esineet, tunteet ja perheiden historia kietoutuivat näin yhteen.

Konferenssiin osallistui Perheen jäljillä -projektista lisäkseni Hanna Kietäväinen-Sirén.

Johanna Ilmakunnas