 |
| Veistos "Pyhä Anna itse kolmantena" Hattulan kirkossa. Pyhä Anna, Neitsyt Marian äiti ja Jeesuksen isoäiti, oli keskiajalla tärkeä pyhimyshahmo, jota kuvaavissa veistoksissa välittyi myös ylisukupolvisten suhteiden merkitys. Kuva: Anu Lahtinen. |
Erääksi todisteeksi perinteisen perheen aseman romahtamisesta on nostettu suvun vähentynyt arvostus. Uusperheys, ihmisten juurettomuus, jatkuva muuttaminen liikkuvan työn perässä ja lyhyemmät parisuhteet ovat syitä, joiden takia suvun ja perheen merkityksen oletettiin romahtavan länsimaissa 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla: ihmiset elävät entistä yksilöllisemmin ja kaukana toisistaan, eikä heille jää aikaa perinteisten sukulaissuhteiden ylläpitoon. Kyse ei ole vain nuorten halusta yksilöllisyyteen. Helsingin Sanomat julkaisi tänä jouluna mielipidekirjoituksen nimimerkiltä ”Väsynyt mummu”, joka ei jaksa sukujouluihin liittyviä valmisteluja ja ihmissuhdekuvioita, ”tekosukurakkautta”.
Tilanne ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Perheen jäljillä –projektin piirissä Mirkka Danielsbacka ja Antti O. Tanskanen ovat haastatteluaineiston perusteella selvittäneet artikkelissa ”Ylisukupolviset suhteet 2000-luvulla”, miten suurten ikäluokkien edustajat (synt. 1945-1950) suhtautuvat itse ja huomioidaan muiden sukulaisten osalta roolissaan isovanhempina. Aineistosta löytyy erilaisia kertomuksia niin paljon kuin ihmiselämän kirjolta vain voi olettaa, mutta tutkijoiden päätelmä on selkeä: sukulaisten keskinäistä ajanviettoa arvostetaan edelleen, kenties jopa lisääntyvissä määrin.
Vaikka hyvinvointivaltio on korvannut suvulle ennen kuuluneen roolin lasten kasvattajana ja vanhusten hoitajana, perheen merkitys ei siis Danielsbackan ja Tanskasen mukaan ole kadonnut. Eliniän pidetessä ja lapsikuolleisuuden vähetessä suurten ikäpolvien edustajille, heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen jää entistä enemmän mahdollisuuksia yhteiseen kanssakäymiseen. Sama koskee myös laajennettua perhettä (isovanhemmat, tädit, sedät, enot, serkut) ja appivanhempia, joskin ei yhtä selkeästi. Ihmisten elämät ovat luonnollisesti yksilöllisiä, eivätkä kaikki ihmissuhteet ole toki ruusuisia.
Vaikka ihmissuhteet takkuilisivat nykypäivän suvuissa, sitä ei tarvitse pitää osoituksena nykyajan rappiosta. Perheen jäljillä –hankkeen puitteissa Taina Saarenpää on laatinut artikkelin keskiaikaisten porvarisäitien ja –isoäitien roolista perheissään. Saarenpään tutkimus käsittelee pääasiassa naisten toimijuutta, mutta paljastaa samalla myös perheenjäsenten välistä dynamiikkaa. Aikaisempinkaan vuosisatoina perheenjäsenten välinen kanssakäyminen ei ollut kitkatonta, laajennetusta perheestä puhumattakaan. Lisäksi nykyaikaa vastaavalla tavalla kosmopolittinen porvaristo joutui tuskailemaan ympäri Itämerta levittäytyneen sukunsa kanssa.
Vertailujen tekeminen eri aikakausien välillä on tunnetusti hankalaa. Yksi selkeä ero keskiajan ja nykypäivän välillä on kuitenkin havaittavissa. Tutkijoiden käytössä oleva aineisto on monipuolistunut niin, ettei se kuvaa enää vain yhteiskunnan yläluokkia. Aiemmin vain kansan murto-osan toiminnasta jäi jäljelle säilyviä lähteitä, ja nekin kuvaavat usein heidän toimintaansa viranomaisten kanssa. Sen sijaan nykypäivän tutkimusten lähdeaineistot ovat laajentuneet kattamaan kaikkia kansankerroksia, ja tutkijat itse pääsevät aktiivisesti kerryttämään niitä. Tutkimustieto tarkentuu ja korvaa aiempia teoriota tai tunnepohjaisia käsityksiä.
