Kirjauutuus kyseenalaistaa monia vahvoina eläviä käsityksiä perhe-elämästä

 Onko vanhemmuus hankalaa? Huolestuttavatko nuorison valinnat? Hiertääkö uusperheen arki? Et ole yksin: menneet sukupolvet jakavat kokemuksesi vuosisatojen ajalta! Uusi kirja avaa perhe-elämän kirjoa Suomessa keskiajalta 2020-luvulle. Perheen jäljillä tarkastelee arkea ja tunteita pohjoismaisissa perheissä. Keskiössä ovat perheiden sisäiset suhteet ja tunnesiteet.

Perheestä puhutaan päivittäin niin arjessa, politiikassa kuin tutkimuksissakin. Näkökulmasta riippuen perhe on yhteiskunnan tukipilari tai menneen maailman jäänne, turvasatama tai kriisipesäke. Nykyperheet kuvataan entistä pirstaleisemmiksi. Uusperheet, sateenkaariperheet, adoptiot ja huoltajuuskiistat nähdään nykymaailman ilmiöinä.

"Kirjamme perusajatuksena on havainto, että menneisyyden perhe-elämässä oli lopulta hyvin samankaltaisia ongelmia ja ilonaiheita kuin nykyäänkin, ja että näistä havainnoista voisi olla hyötyä myös suurelle yleisölle”, sanovat kirjan toimittajat Johanna Ilmakunnas ja Anu Lahtinen.


 

Tämän päivän nostalgisissa mielikuvissa menneisyyden perheeseen liitetään turvallisuus, pysyvyys ja vastuullisuus. Kuitenkin niissä ratkottiin nyky-yhteiskunnassakin arkipäiväisiä yksinhuoltajuuden, adoption, sosiaalisen vanhemmuuden, uusperheiden ja vihkimättömien parien pulmia. Myös monet nykyajalle tyypillisinä pidetyt ilmiöt kuten aviopuolisoiden omien nimien säilyttäminen tai kahden elättäjän perhemalli ovat löydettävissä keskiajan ja varhaismodernin ajan perheistä.

"Kirja auttaa ymmärtämään nykyongelmia ja niiden taustoja, rauhoittaa moraalipaniikkia ja hahmottaa vaihtoehtoisia ratkaisuja. Menneisyydessä ja nykypäivässä ihmisten kuvitelmat perheestä saattoivat erota paljonkin siitä perheestä, jossa he elivät."

Johanna Ilmakunnas & Anu Lahtinen (toim.): Perheen jäljillä. Perhesuhteiden moninaisuus Pohjolassa 1400–2020 366 s., Vastapaino 2021