Kuva: Mari Välimäki |
Turun museoissa
on ollut kesän ajan esillä kaksi ihastumiseen, seksuaalisuuteen ja kumppanin
valintaan liittyvää näyttelyä.
Apteekkimuseon näyttelyssä ”Lemmenrohdot - Apua rakkauselämään”
esiteltiin nimensä mukaisesti erilaisia rohtoja, joista on apua rakkauden
sytyttämisessä ja seksuaalisen halun nostattamisessa sekä ylläpitämisessä mutta
myös hillitsemisessä. Käsityöläismuseossa oli esillä 1800-luvun maalaisyhteisön
riiaus- ja avioitumiskulttuuria näyttelyssä ”Miehelään mieli”.
Pidempi katsaus
näyttelyihin löytyy Ennen ja nyt - historian tietosanomista.