Perheen historiaa Historiantutkimuksen päivillä Turussa

Hankkeemme osallistuu Historiantutkimuksen päiville Turkuun ja käsittelee perhehistorian kysymyksiä 19.10.2017 klo 15.30-17.00 (työryhmä 30).

Sessiossa tarkastellaan perheitä, sukulaisuussuhteita ja sukupuolta myöhäiskeskiajalta nykypäivään. Esitelmät perustuvat Emil Aaltosen säätiön rahoittaman kolmivuotisen Perheen jäljillä -hankkeen tuloksiin, jossa yhdistetään perhehistorian ja sukupuolihistorian näkökulmia ja otetaan uuteen tarkasteluun ”entisaikojen perhe” ja siihen liitetyt käsitykset ja tutkimustiedot. Ajallisesti tarkastelu keskittyy siihen, millaisia perhesuhteet ovat olleet ennen 1900-luvun alkua ja miten menneiden vuosisatojen perintö on nähty 1900- ja 2000-luvuilla. Vanhojen ja uusien käsitysten törmäyttäminen auttaa rakentamaan entistä monipuolisemman kuvan lähisuhteiden monenlaisesta kirjosta.

Keskeisiä tutkittavia suhteita ovat hankkeessa olleet lain ja normien tunnistamat ja arvostamat keskeiset kolme suhdetyyppiä, joihin on lähtökohtaisesti liitetty kirkon siunaama avioliitto sekä verisukulaisuus: puolisoiden väliset suhteet, vanhempi–lapsi -suhteet sekä sisarusten keskinäiset suhteet.

Normien mukaisen suhdeasetelman lisäksi menneisyydestä löytyy silti monia muodostelmia, jotka eivät istu normeihin: on uusperheitä, vihkimättömiä suhteita, jalkavaimoja, ottolapsia, yksinhuoltajia ja sosiaalisesti määrittyneitä sukulaisuussuhteita (kuten kummius sekä tietyt hoiva- ja riippuvuussuhteet). Sessiossa tutkijat käsittelevät sekä normien mukaisia että niistä poikkeavia perhesuhteita ja muistuttavat siten, että menneisyyden moninaisten perheiden ymmärtäminen voi auttaa ymmärtämään ja ratkomaan myös nykyperheiden ongelmia.

Mukana työryhmässä dos. Mirkka Danielsbacka, VTT Antti Tanskanen,  FT Jarkko Keskinen, FM Taina Saarenpää ja FM Mari Välimäki, puhetta johtaa prof. Anu Lahtinen. 

Lisää tietoja Historiantutkimuksen päivistä sivuilla http://www.utu.fi/fi/sivustot/hitu2017/Sivut/home.aspx

Pirstaleinen perhe menneisyyden arkena

Arnold Boonen: "Leskirouva Brechje Hooft" n. 1700-1729. Kuvalähde: Rijksmuseum, Alankomaat.

Menneisyyden ja nykyisyyden perhekäsityksiä yhdistää yksi asia: molemmat ovat odotusten täyttämiä. Odotukset ilmenevät valtion lakeina, järjestöjen sääntöinä tai yhteisöihin syöpyneinä käytänteinä. Odotuksista itsestäänselvin lienee itse perheen olemassaolo: aikuisten miesten ja naisten oletetaan hakeutuvan toistensa kanssa naimisiin ja hankkivan yhdessä lapsia. Toisistaan ja lapsistaan huolehtiminen kuuluu avioparin velvollisuuksiin kuolemaan asti. Perheys näyttäytyy tällöin selvärajaisena ilmiönä, johon kuuluminen on paitsi odotettavissa myös helposti rajattavissa.

Todellisuus vastaa kuitenkin harvoin ideaalitilanteita. Avioerot ja leskeksi jääminen rikkovat perheitä, kun taas uudelleenavioitumiset luovat uusia. Perhearjen monimuotoisuutta pidetään usein vain nykypäivän ilmiönä, mutta käytännössä ihmisten arkielämä on haastanut perhekäsitykseen liittyviä odotuksia niin kauan kuin kyseisiä odotuksia on ollut olemassa.

Perheen jälijllä -projektin piirissä monimuotoista perhekuvaa ovat käsitelleet muun muassa Maija Ojala ja Jarkko Keskinen. Molempien tutkimuskohteena on ollut suomalainen porvaristo, joka erilaisten kiltojen kautta säänteli sitä, kuka missäkin kaupungissa saa tuottaa tavaroita ja käydä kauppaa - toisin sanoen harjoittaa porvarin ammattia. Odotuksiin kuuluivat tiukat oletukset porvariuden sukupuolittuneisuudesta: miehen oletettiin olevan toimintaa hoitava perheen pää, jonka roolia nainen saattoi hoitaa vain väliaikaisesti poikkeustilanteissa.

Eräs näistä poikkeustilanteista oli aviomiehen kuolema. Tällöin leskelle annettiin siirtymäajan puitteissa mahdollisuus hoitaa liiketoimia, kunnes hän siirtäisi ne läheisen miehen, kuten täysi-ikäisen pojan tai muun sukulaisen hoidettavaksi. Vaihtoehtona oli myös avioitua uudelleen, jolloin uusi aviomies olisi saanut toiminnan omistuksekseen.

Monien avioliittojen solmimista elämän varrella pidetään nykyajan ilmiönä, mutta käytännössä se on vaikuttanut myös menneinä vuosisatoina. Kuten Ojala huomauttaa, keskiajan tai uuden ajan alun perhekeskeisessä yhteiskunnassa, jossa kuolema oli nykyistä äkillisempi vieras, ihminen saattoi avioitua elämänsä aikana jopa kolme kertaa. Tällöin viimeistään edellisestä avioliitosta periytyvät lapset tekivät perheistä monimutkaisia kokonaisuuksia, joihin saattoivat vaikuttaa käytännön hankaluudet ja kiistat.

Uudelleenavioitumisen rinnalla porvarisleskien arjessa erottui toinen vaihtoehto, joka myös rikkoi selkeää perhekäsitystä: leskeksi ja itsenäiseksi toiminnan harjoittajaksi jääminen. Tämä rikkoi niin porvarisyhteisöjen kirjoitettuja sääntöjä kuin muun yhteiskunnan tunnettuja odotuksia. Käytännössä asiansa osaavan lesken toiminta loi kuitenkin yhteisöihin vakautta, jota ei haluttu lähteä haastamaan.

Sen pahemmin suuret uusperheet kuin yksineläjät eivät vastaa virallisia käsityksiä selvärajaisesta ydinperheestä, jonka mielikuvat ovat periytyneet aina nykypäivään asti. Historiallisen tiedon tarkentuminen kuitenkin osoittaa, että aivan kuten nykyään, myös menneisyyden perhearki oli kaukana säännön- ja yhdenmukaisesta elämästä. Kuten Jarkko Keskinen artikkelissaan toteaa, perheen käsitteellä on vain vähän yhteistä historiallisen totuuden kanssa: "nykyihmisen mielikuva perheestä on historiaton sekoitus erilaisia rakenteita, arvoja ja toimintamalleja, jotka eivät samanaikaisesti ole olleet läsnä missään ajassa".

Ilkka Hemmilä