Maija Ojala: Käsityöläisten yrittäjäkulttuuri ja lesken asema Itämeren alueen kaupungeissa myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa
Keskiajalla ja uuden ajan alussa käsityötuotanto tapahtui tavallisesti kotitalouden yhteydessä olleessa verstaassa. Virallisesti käsityöläismestari eli aviomies oli perheen pää ja verstaan pomo, mutta molempien aviopuolisoiden työpanosta tarvittiin perheen ja bisneksen ylläpitoon. Väitöskirjassani tutkin käsityöläisten yrittäjäkulttuuria neljässä Itämeren alueen kaupungissa, Tukholmassa, Tallinnassa, Riiassa ja Lyypekissä noin vuosina 1350−1620. Erityisesti tarkastelen lesken mahdollisuuksia jatkaa käsityöläisammatissa miehen kuoleman jälkeen.
Monet käsityöläisammattikunnat määrittelivät leskien oikeudet ja velvollisuudet säännöissään. Yleisin vaihtoehto leskelle oli avioutua uudelleen yhden vuoden ja päivän kuluttua tai luopua ammatistaan. Muita vaihtoehtoja oli jatkaa yhdessä lasten kanssa; palkata kisälli avuksi tai jatkaa niin kauan kunnes puolivalmiit työt oli saatu valmiiksi ja materiaalit käytetty loppuun. Osa ammattikunnista antoi lesken jatkaa vapaasti ammatissaan. Aiemman tutkimuksen mukaan ammattikuntasääntöjen leskipykälien tarkoituksena oli rajoittaa naisten työntekoa. Leskiartiklat voidaan myös tulkita mahdollisuuksiksi. Ammattikunta sääntöjen ensisijainen tarkoitus olikin turvata tuotannon jatkuminen, mestarin sukupuoli näyttää ollen toissijainen.
Vaikeampaa sen sijaan on tutkia kuinka moni leskistä todella käytti hyväkseen näitä sääntöjen suomia mahdollisuuksia. Lyypekin kaupunginarkistossa on säilynyt käsityöläisten anomus- ja valituskirjeitä raadille. Kirjeitä laativat niin lesket, ammattikunnan vanhimmat ja yksittäiset mestarit kuin kisällit. Valitusten takaa paljastuvat hyvin moninaiset syyt: kiistat henkilön pätevyydestä, kiistat mestareiden määrästä ja erilaiset sääntöpykälien rikkomiset kuten leskelle määrätyn aikarajan rikkominen olivat yleisiä valituksen aiheita.
 |
| Sorvarin leski Meike Hoierschen lähettämä kirje Lyypekin raadille 22.10.1583 (Archiv der Hansestadt Lübeck, ASA Interna, Handwerksämter no. 1105) |
Kirjeet osoittavat, että ainakin osa leskistä jatkoi ammatissaan miehensä kuoleman jälkeen. Jotkut jopa vuosia, kuten välskärin leski Magdalena, joka toimi ammatissaan 19 vuotta miehensä kuoleman jälkeen. Se, että lesket pystyivät jatkamaan ammatissaan pitkään, osoittaa että leskien ammatinharjoittaminen oli kaupunkiyhteisössä hyväksyttyä. Lesket pystyivät ostamaan raaka-aineita, valmistamaan tuotteita verstaassa ja myymään valmiit tavarat. Käsityölästen maailma on usein käsitetty miesten maailmaksi. Koulutusjärjestelmä oppipojasta mestariksi kasvatti pojat osaksi tätä miehistä maailmaa, jonka huipentumana oli asema itsenäisenä mestarina ja perheen päänä. Alkuperäislähteissä esiintyvät vanhan ruotsin- ja saksankieliset termit kuten oppipoika ja kisälli tukevat aiemman tutkimuksen näkemystä. Tutkimukseni näyttää käsityöläisten maailman kuitenkin uudessa valossa: naiset ja erityisesti lesket olivat kiinteä osa käsityöläisten yrittäjäkulttuuria eikä heidän ammatinharjoittamistaan pidetty ongelmana.
