Historiaan selkäsaunat saavatkin jäädä, mutta kuuluvatko ne sinne? On tavallista, että kasvatuksen lähihistoriaa koskevissa nykymielikuvissa juuri ruumiillinen rankaiseminen saa keskeisen roolin. Ajattelemme, että iso- tai isoisovanhempien sukupolvi kasvatettiin ”kurissa ja Herran nuhteessa” eikä nykyisenkaltaista, lapsen näkökulmaan eläytyvää ja neuvottelevaa vanhemmuutta ollut olemassakaan.
Myös lukemissani 1920-luvulla syntyneiden suomalaismiesten isyysmuistelmissa piiskaaminen ja selkäsaunat saivat ison roolin sekä oman lapsuuden että kirjoittajien oman isyyden kuvauksissa. Kurittaminen liitettiin erityisesti isien tehtäviin.
”Joka vitsaa saastaa säästää lastaan vihaa, opetti herra Luther aikoinaan ja se opetus oli tiukasti painunut suomalaisten kalloihin ja niinpä he ahkeroivat aamuin illoin lastensa kurittamisessa, kukapa nyt lastaan olisi vihannut”, kirjoitti eräs muistelija. Myös hänen isänsä toimi näiden periaatteiden mukaisesti ja jakeli lapsille suuttuessaan ”armottomia selkäsaunoja”.
Piiskaamista kokeneet suhtautuivat ymmärtävästi isiensä toimiin: ”Isällä oli selkäsaunasta se käsitys, että se oli isällä rakkauden merkki, kun lastaan pieksi. Usein hän tapasi sanoa tästä, että: ’Jos isä lastaan rakastaa, hän sitä myös tarvitessa kurittaa.’” Nimenomaan isien nähtiin olleen perheidensä kurinpitäjiä, ja siihen heidän tehtävänsä perheessä myös nähtiin rajoittuneen. Kirjoittajat saattoivat samalla kuitenkin mainita, etteivät heidän omat isänsä koskaan turvautuneet väkivaltaan kasvatuksessa tai että isä antoi piiskaa lähinnä näön vuoksi ja että hänellä itselläänkin oli tällöin kyyneleet silmissä. Joidenkin perheessä piiskaaminen oli äidin tehtävä, mikä aina muistettiin mainita poikkeukseksi vaikka naapurilla olisi ollut samoin.
Kansatieteilijä Markku Aukian (2010) mukaan jälkikäteiskuva 1900-luvun alkupuolen ehdottomista ja ankarista kasvatuskäytännöistä on myytti. Käytännöt vaihtelivat kotien ja yhteiskuntakerrostumien välillä. Eniten jälkikäteiskuvaa vastaa rajoittava kasvatustyyli, jossa tavoitteena oli kuuliaisuuden, sovinnaisten tapojen ja työnteon oppiminen. Lapsen omapäisyys tuli murtaa. Kodeissa noudatettiin kuitenkin myös sallivaa kasvatusta, jossa lapset huomioitiin jossakin määrin yksilöinä. Lapset saivat esimerkiksi ruokapöydässä osallistua keskusteluun, ja rangaistuksia käytettiin vähän tai ei lainkaan.
1920-luvulla syntyneiden miesten muistelmissa sekä toistetaan autoritaarisen kasvatuksen myyttiä että kuvataan perheiden ja isyyksien tosiasiallista moninaisuutta. Kertomusten ristiriitaisuus selittyy ainakin osin sillä, miten nykypäivän näkökulmat vaikuttavat menneisyyden muisteluun. Ruumiillinen kuritus nousee muistelmissa ohittamattomaksi aiheeksi kenties siksi, että sen hyväksyttävyydestä oli käyty laajaa julkista keskustelua jo ennen kuin se kiellettiin laissa vuonna 1984 ja keskustelu on jatkunut myös tämän jälkeen. Kurittaminen on kytketty menneiden miespolvien isyyteen niin likeisesti, että 1920–1930-luvuilla lapsuuttaan eläneen on kommentoitava aihetta, vaikka ei olisi eläissään kokenut yhtään selkäsaunaa tai edes korvatillikkaa.
Myyttisestä ”perinteisestä isästä” – ankara ja etäinen lastensa kurittaja ja perheen leiväntuoja – on muodostunut isyyden historiakuvaa hallitseva hahmo. Käsitys autoritaarisista isistä sopiikin hyvin siihen kuvaan, joka lähimenneisyyden isistä nykyään halutaan antaa. Heidät esitetään nimenomaan jyrkkänä vastakohtana nykyajan isille. Tämän päivän isät taas kuvataan näkökulmasta riippuen joko auktoriteettinsa menettäneinä pehmoina tai hyvällä tavalla tasa-arvoistuneina, ”uusina” miehinä, jotka ymmärtävät lapsen näkökulmaa. Molemmissa tapauksissa sopii korostaa entisaikojen isän autoritaarisuutta joko myönteisenä tai kielteisenä piirteenä. Historia toimii näin nykyisen perhekeskustelun käyttövoimana.
Ilana Aalto
Kirjoitus pohjautuu sotasukupolven miesten isyyskokemuksia käsittelevään artikkeliini teoksessa Isän kokemus (Gaudeamus 2014).
Linkkejä ja lähteitä
- Ilana Aalto: Sotasukupolven miesten moninaiset isyydet. Teoksessa Petteri Eerola & Johanna Mykkänen (toim.): Isän kokemus. Gaudeamus 2014.
- Aukia, Markku: Lapset olkoot ihmisiksi. Suomen talonpoikaiskotien hiljainen kasvatus. Kansatieteellinen tutkimus. Turun yliopisto 2010.
- Heikki Sariola: Herra Koivuniemi pantu viralta – 30 vuotta ruumiillisen kurittamisen kieltämisestä. Lastensuojelun keskusliiton Taloustutkimuksella teettämän kyselyn tulokset 2014.
- Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki (SKR), Kansanrunousarkisto (KRA), Isää etsimässä -kokoelma.
