Hytösen tutkimus paikantuu etnologisen työn tutkimuksen, sukupuolentutkimuksen ja sodan kokemushistorian alueille. Keskeinen kysymys on, millaisia merkityksiä naiset itse antoivat tekemälleen työlle vuosikymmeniä myöhemmin sitä – välillä nostalgisestikin – muistellessaan. Hytönen tarkastelee työlle annettujen merkitysten kautta myös nk. työn eetosta. Muistitietoaineistossa korostuvat jatkuva työnteko, ahkeruus ja toimeliaisuus, ja ne asetetaan lähes kunniallisen kansalaisen mittareiksi. Tästä syystä myös työvelvollisuus tarkoittaa kertomuksissa lakia useammin yhteisesti jaettua moraalista velvollisuutta tehdä työtä. Työn eetokseen kuuluvat raataminen ja valtavat työmäärät, mutta myös ennen kaikkea selviytyminen – olivat olosuhteet tai työ miten raskaita tahansa, ei vaihtoehtoa ollut.
Hytösen mukaan työn eetosta rakennettiin muistelukerronnassa sota-ajan työstä. Hytönen asettaa tämän työkertomuksen mielenkiintoiseen vuoropuheluun ”vahvan naisen” kulttuurisen kertomuksen kanssa ja toteaa, että useiden naisten tukevan ja rakentavan tätä suurta kertomusta omasta sodan ja jälleenrakennusajan työstään kertoessaan. Hytönen toteaa, ettei kertomusta vahvoista naisista ole tarpeen sulkea pois tai kieltää, mutta muiden suurten kertomusten tapaan siihen on hyvä suhtautua varauksella.
Hytösen tavoitteena on ollut tulkita edelleen naisten kertomuksissaan esittämiä tulkintoja sota-ajan tapahtumista, ja hän tarkastelee ansiokkaasti sitä, kuinka sota-aikaa ja sodan kokemuksia on merkityksellistetty ja tulkittu kerrontahetkellä vuosikymmeniä myöhemmin. Hytönen nostaa esiin asioita, joita sodan ja jälleenrakennuksen ajan työstä on haluttu kertoa jälkipolville. Erityisen mielenkiintoinen on myös Hytösen huomio siitä, että vaikka perinteisesti maailmansota on nähty murroksena naisten palkkatyöhön siirtymisen kannalta, oli naisten palkkatyö ja siihen liittyvä mentaliteetti yleistynyt Suomessa jo ainakin 1930-luvulla.