Perheen, suvun ja sukututkijoiden jäljillä

Tampereen Sukututkimuspäivä 25.1.2014

Francois Weil kirjoittaa vuonna 2013 ilmestyneessä teoksessaan Family Trees. A History of Genealogy in America, että vaikka monet tutkijat ovat analysoineet suosituimpien internet-hakuja, sellaisia kuin puutarhanhoito, musiikki, urheilu ja seksi, he aina merkillisen väheksyvästi sivuuttavat yhden: sukututkimuksen. Internetin suosituimpia sisältöjä ovat lukuisat sukututkimukseen liittyvät sivustot. Sukututkimusinnostus ei näytä laantumisen merkkejä. Pikemminkin päinvastoin.

Sukututkimuksen valtavasta suosiosta 2000-luvulla saatiin jälleen yksi todiste, kun "Perheen jäljillä" -projekti esittäytyi kolmen esitelmän voimin Tampereen Sukututkimuspäivän ohjelmassa. Tapahtuman järjestäjinä olivat Tampereen seudun sukututkimusseura sekä Tampereen työväenopisto. Sampolan rakennuksessa oli heti aamulla ovien avaamisen jälkeen ennennäkemätön tungos. Väkeä osallistui tapahtumaan sadoittain eikä eri myyntipöytien ääreen päässyt kuin jonottamalla.

Yli 500 paikkainen juhlasali oli täynnä, kun Hanna Kietäväinen-Sirén kertoi puolisonvalinnasta ja avioelämästä uuden ajan alun maaseudulla. Myös Mari Välimäen esitelmä Ruotsalaisesta avioliittolainsäädännöstä kiinnosti yleisöä ja muistiinpanoja tehtiin innokkaasti. Johanna Ilmakunnaksen esitelmää aatelis- ja säätyläisperheiden aikuisten lasten ja vanhempien suhteesta pidettiin yllättävänä ja samalla antoisana näkökulmana, jota harvemmin tulee ajatelleeksi. Ilahduttavaa oli, että moni kävi henkilökohtaisesti kiittämässä esitelmistä ja kertoi, että ne antoivat uutta ajateltavaa.  Tuntuu siltä, että Perheen jäljillä -projektimme on siis oikeilla jäljillä.

Sukututkimus mielletään usein eläkeväen puuhasteluna, jolla ei ole suurempaa tieteellistä merkitystä pikemminkin päinvastoin. Tutkija nappaa hyllystä matrikkelin tai selaa internetin tietokantoja, tarkistaakseen aatelis- tai säätyläissuvun perhesuhteet ja jatkaa tutkimustyötään tarkemmin asiaa pohtimatta. Itsestään selviltä tuntuvien perustietojen taustalla on kuitenkin satoja vuosia jatkunut ”puuhastelu”, joka on siirtynyt ihmiseltä ja sukupolvelta toiselle. Erilaisten perheverkostojen tutkimisen mahdollistaa paljolti se, että aina on ollut ihmisiä, jotka ovat tehneet sukututkimusta. He ovat kyselleet, selvittäneet, kirjoittaneet ja julkaisseet.

Tiedon ketjun jäljitys on joskus kiehtovaa. Taivassalon kirkkoherran Elias Laguksen (1741–1819) käsikirjoituksen kellastuneella nimiölehdellä lukee ruotsiksi: ”Selvityksiä suvustani. Vanhimmat tiedot ovat edesmenneen äitini Catharina Palanderin tietoja vuodelta 1760 ja uudemmat kerätty ja koottu vuoden 1805 jälkeen." Axel Bergholm julkaisi tietojen pohjalta mm. Palander ja Lagus –sukujen selvitykset vuonna 1899. Sen jälkeen tietoja on julkaistu täydennettyinä useita kertoja. Uusinta pappissukutietoutta edustaa esimerkiksi Yrjö Kotivuoren toimittama ja internetissä julkaistu ylioppilasmatrikkeli-tietokanta.

Elias Lagus: Selvityksiä suvustani.

Ajan saatossa on unohtunut, että tiedon pohjana olikin oman sukupiirinsä hyvin tuntenut ja siitä tiedot kertonut Jalasjärven kappalaisen rouva Catharina Palander. Muutaman paperiarkin pohjalta on vuosisatojen kuluessa kasvanut valtava määrä henkilö- ja sukutietoa, joka on siirtynyt matrikkeleihin, sukukirjoihin, akateemisiin tutkimuksiin ja erilaisiin tietokantoihin.

Me historiantutkijat tarvitsemme Catharina Palanderin ja hänen poikansa Eliaksen kaltaisia ihmisiä, siis sukututkijoita!

 

Tiina Miettinen

Perheitä, tunteita ja esineitä

Lontoossa lokakuussa 2013 järjestetyn konferenssin Emotional Objects: Touching Emotions in Europe 1600–1900 aiheena olivat esineet ja tunteet. Perhe ei ollut konferenssin keskeinen teema, mutta esitelmissä se nousi yhteiseksi nimittäjäksi tunteiden ja esineiden rinnalle.

Tunteiden historia onkin helppo yhdistää perheeseen, emootiot kun kuuluvat lähes itsestään selvästi perheisiin kaikkina aikoina ja mitä erilaisimmissa perheissä. On vaikea kuvitella perhettä ilman tunteita, positiivisia tai negatiivisia, voimakkaita tai haileita. Esineellinen kulttuuri puolestaan välittää perheiden sisäisiä ja perheen ulkopuolelle suuntautuvia tunnesiteitä, riippuvuussuhteita ja sukulaisuutta sekä aikalaisille että tutkijoille.

Esineet, tunteet ja perheet kietoutuivat yhteen alkaen prof. John Stylesin keynote-puheesta, jossa hän tarkasteli Lontoon löytölastenkotiin (London Foundling Hospital) 1700-luvulla jätettyjen lasten mukana tulleita pieniä muistoesineitä kuten kangassuikaleita, nauhoja, nappeja tai kirjelippuja. Erityisesti kankaanpalat ja nauhat ovat säilyneet hyvin, sillä löytölastenkodissa ne kaikki arkistoitiin huolellisesti lapsen tiedot sisältävien dokumenttien kanssa. Lapsensa löytölastenkotiin jättäneet ihmiset (usein, mutta ei aina, äidit) pyrkivät välittämään näiden vaatimattomien esineiden kautta huoltaan lapsesta ja sen tulevaisuudesta.

London Metropolitan Archives, A/FH/A/9/1/179: Foundling Hospital Billet Book, 1764-7, Foundling no. 16516. © John Styles ja The Foundling Hospital Museum.

Muistoesineet ja lahjat olivat merkityksellisiä seurustelusuhteessa, avioliittoa solmittaessa ja perhettä perustettaessa. Rakastavaiset ja kihlautuneet lahjoittivat toisilleen nauhoja, sormuksia, miniatyyrejä, siluettimuotokuvia ja muita pieniä esineitä kiintymyksen ja rakkauden osoitukseksi. 1700-luvulla vähemmän varakkaiden piirissä oli yleistä teettää tai joskus tehdä itsekin kolikoista symbolisia pikkuesineitä, joissa oli muistokirjoituksia ja kuvia. Näitä annettiin ja kannettiin kiintymyksen ja yhteenkuuluvuuden osoituksina, sillä kolikoita oli helppo kuljettaa mukana yhteiskunnassa, joka ei vielä perustunut rahataloudelle ja jossa kolikolla ei ollut ainoastaan rahallista vaan myös tunteellinen arvo. Kaikissa yhteiskuntaryhmissä ja kaikissa kulttuureissa ruoan ja yhteisten aterioiden merkitys perhesuhteille ja niiden vahvistumiselle on ollut ja on yhä suuri. Tutkimukselliselle haasteellista on se, että ruokaa ja syömistä on tutkittava materiaalisesta näkökulmasta toissijaisten esineellisten ja kirjallisten lähteiden avulla. Kirjeiden, keittokirjojen ja käytösoppaiden rinnalla uuden ajan alun oikeudenkäyntipöytäkirjat paljastavat, miten suuri merkitys annettiin ruoalle ja yhdessä syömiselle osana perhesuhteita.

Paperin ja kirjeiden merkitys perheen historialle on valtava, ja usean esitelmän aiheena (tai vähintäänkin keskeisenä lähteenä) olikin kirjeet ja se, miten perhesuhteita ylläpidettiin kirjeitse, kun kaikki perheenjäsenet eivät olleet samassa paikassa yhtä aikaa. Englannista löytyy mittavia perhearkistoja, joissa vaikkapa vanhempien välistä, lasten kasvatusta koskevaa kirjeenvaihtoa löytyy useiden vuosien ajata. Englantilaisen ja yleisemminkin brittiläisen aineiston runsaus näkyy siinä miten kattavia kirjeaineistoja on säilynyt jo 1500-luvulta, kun taas pohjoismaiset tutkijat ovat ehkä tottuneempia yhdistämään dokumentteja monista eri lähteistä varsinkin vanhempia aikoja tutkittaessa.

Kynän ja paperin lisäksi erityisesti naiset ovat kautta aikojen ilmaisseet tunteitaan neulan ja langan avulla. Useissa esitelmissä tarkasteltiin naisten käsitöitä ja niiden merkitystä välittämisen ja rakkauden osoittamisessa, surutyössä tai ajankuluna ja seurustelumuotona, mutta myös taiteellisena tai henkisenä työnä. Naiset ompelivat perheenjäsenilleen paitoja, lakanoita ja muita liinavaatteita, kirjoivat pitäjän kirkkoon alttariliinoja tai suunnittelivat ja toteuttivat monimutkaisia ompelutöitä, joiden tekemiseen saattoi mennä vuosia. Ompelutyö sekä sen oppiminen ja opettaminen linkittävät sukupolvet toisiinsa, kun taidot siirrettiin äideiltä tyttärille. Esineet, tunteet ja perheiden historia kietoutuivat näin yhteen.

Konferenssiin osallistui Perheen jäljillä -projektista lisäkseni Hanna Kietäväinen-Sirén.

Johanna Ilmakunnas

 

• Emotional Objects -konferenssin sivut
• Konferenssi järjestettiin osana laajempaa tekstiilejä, niiden valmistusta, levitystä ja käyttöä tutkivaa projektia, The Spinning Project
• John Stylesin esitelmä kokonaisuudessaan
• Konferenssista twiitattiin aktiivisesti, ks. Twitter, #emotionalobjects