Tutkimustieto korvaa käsitykset – suvun merkityksessäkin

Veistos "Pyhä Anna itse kolmantena" Hattulan kirkossa. Pyhä Anna, Neitsyt Marian äiti ja Jeesuksen isoäiti, oli keskiajalla tärkeä pyhimyshahmo, jota kuvaavissa veistoksissa välittyi myös ylisukupolvisten suhteiden merkitys. Kuva: Anu Lahtinen.

Erääksi todisteeksi perinteisen perheen aseman romahtamisesta on nostettu suvun vähentynyt arvostus. Uusperheys, ihmisten juurettomuus, jatkuva muuttaminen liikkuvan työn perässä ja lyhyemmät parisuhteet ovat syitä, joiden takia suvun ja perheen merkityksen oletettiin romahtavan länsimaissa 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla: ihmiset elävät entistä yksilöllisemmin ja kaukana toisistaan, eikä heille jää aikaa perinteisten sukulaissuhteiden ylläpitoon. Kyse ei ole vain nuorten halusta yksilöllisyyteen. Helsingin Sanomat julkaisi tänä jouluna mielipidekirjoituksen nimimerkiltä ”Väsynyt mummu”, joka ei jaksa sukujouluihin liittyviä valmisteluja ja ihmissuhdekuvioita, ”tekosukurakkautta”.

Tilanne ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Perheen jäljillä –projektin piirissä Mirkka Danielsbacka ja Antti O. Tanskanen ovat haastatteluaineiston perusteella selvittäneet artikkelissa ”Ylisukupolviset suhteet 2000-luvulla”, miten suurten ikäluokkien edustajat (synt. 1945-1950) suhtautuvat itse ja huomioidaan muiden sukulaisten osalta roolissaan isovanhempina. Aineistosta löytyy erilaisia kertomuksia niin paljon kuin ihmiselämän kirjolta vain voi olettaa, mutta tutkijoiden päätelmä on selkeä: sukulaisten keskinäistä ajanviettoa arvostetaan edelleen, kenties jopa lisääntyvissä määrin.

Vaikka hyvinvointivaltio on korvannut suvulle ennen kuuluneen roolin lasten kasvattajana ja vanhusten hoitajana, perheen merkitys ei siis Danielsbackan ja Tanskasen mukaan ole kadonnut. Eliniän pidetessä ja lapsikuolleisuuden vähetessä suurten ikäpolvien edustajille, heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen jää entistä enemmän mahdollisuuksia yhteiseen kanssakäymiseen. Sama koskee myös laajennettua perhettä (isovanhemmat, tädit, sedät, enot, serkut) ja appivanhempia, joskin ei yhtä selkeästi. Ihmisten elämät ovat luonnollisesti yksilöllisiä, eivätkä kaikki ihmissuhteet ole toki ruusuisia.

Vaikka ihmissuhteet takkuilisivat nykypäivän suvuissa, sitä ei tarvitse pitää osoituksena nykyajan rappiosta. Perheen jäljillä –hankkeen puitteissa Taina Saarenpää on laatinut artikkelin keskiaikaisten porvarisäitien ja –isoäitien roolista perheissään. Saarenpään tutkimus käsittelee pääasiassa naisten toimijuutta, mutta paljastaa samalla myös perheenjäsenten välistä dynamiikkaa. Aikaisempinkaan vuosisatoina perheenjäsenten välinen kanssakäyminen ei ollut kitkatonta, laajennetusta perheestä puhumattakaan. Lisäksi nykyaikaa vastaavalla tavalla kosmopolittinen porvaristo joutui tuskailemaan ympäri Itämerta levittäytyneen sukunsa kanssa.

Vertailujen tekeminen eri aikakausien välillä on tunnetusti hankalaa. Yksi selkeä ero keskiajan ja nykypäivän välillä on kuitenkin havaittavissa. Tutkijoiden käytössä oleva aineisto on monipuolistunut niin, ettei se kuvaa enää vain yhteiskunnan yläluokkia. Aiemmin vain kansan murto-osan toiminnasta jäi jäljelle säilyviä lähteitä, ja nekin kuvaavat usein heidän toimintaansa viranomaisten kanssa. Sen sijaan nykypäivän tutkimusten lähdeaineistot ovat laajentuneet kattamaan kaikkia kansankerroksia, ja tutkijat itse pääsevät aktiivisesti kerryttämään niitä. Tutkimustieto tarkentuu ja korvaa aiempia teoriota tai tunnepohjaisia käsityksiä.

Ilkka Hemmilä

I skuggan av familjeträdet

–När jag så kommer in i storstugan, fortfor han, sitter där fullt av bondkarlar kring väggarna, som alla har grårött hår och vita ögonbryn och stor underläpp och är så lika far, som ett bär är likt ett annat. [- - -] – "Jag skulle allt vilja tala ett par ord med er, far", säger jag, "men här är så många främmande."  –"Å, det är bara släkten", säger far, "de här karlarna har alla bott på Ingmarsgården, och den äldste av dem är ända från hedenhös."

I det första kapitlet till Selma Lagerlöfs roman Jerusalem (1901–1902) får läsaren möta den unge bonden Ingmar Ingmarsson på Ingmarsgården som plöjer sina åkrar medan han går och resonerar med sig själv. I tankarna går han upp till himlen för att rådfråga sin far om sin framtid, men i den himmelska motsvarigheten till fädernegården är det plötsligt fullt av män som genom en kännspak fysisk likhet kan identifieras som hela den samlade släkten Ingmarsson. Framför den unge mannens ögon sitter generation efter generation i en lång kedja av män som brukat släktgårdens jord sedan urminnes tider.

Selma Lagerlöf fångar på det här sättet det förhållande som råder mellan den enskilda mannen och minnet av de föregående generationerna. I de tysta anfädernas närvaro för den unge huvudpersonen i romanen en dialog med sin far där han försöker rättfärdiga och försvara sina stundande äktenskapsplaner utgående från de krav som han föreställer sig att släktarvet – alltså gården – ställer på honom.

Moderna beteendevetare skulle kanske säga att Lagerlöf visar hur individen formar sin egen identitet i dialog med sina föreställningar om vad den egna släkten står för. Inom identitetsforskningen talar man numera ofta om betydelsen av föreställd delaktighet och tillhörighet för skapandet av identitet. I sådana sammanhang uppfattas familjen allmänt som en av de viktigaste gemenskaperna.

Under de senaste tre eller fyra årtiondena har det ägnats en hel del spaltutrymme åt att diskutera hur det kollektiva historiemedvetandet skapas. Man talar om ”det kollektiva minnet” som ett uttryck för hur vi uppfattar oss själva i realtion till det förflutna. Det kollektiva minnet uttrycks bland annat genom populärmedia, historiska minnesmärken och monument samt museer och kulturevenemang.
Ända fram till relativt nyligen har man däremot fäst mycket liten uppmärksamhet vid det sätt som minnen skapas och upprätthålls inom mindre och privata enheter såsom exempelvis familj och släkt.

Sedan det tidiga 2000-talet har det emellertid funnits ett ökande intresse för hur minnen och upplevelser som reproduceras inom familjen och släkten påverkar individens sätt att förstå både sin samtid och sitt förflutna. Familj och släkt är ofrånkomligen för de flesta människor ett identitetsskapande kollektiv – åtminstone i någon mån. Identitet föds genom samröre mellan individer med delad förståelse av ordens och berättelsernas betydelse. Inom släkten och familjen finns i regel många sådana ord eller berättelser som fungerar som gemensamma inbördes referenser och vars innebörd kan vara svåra för utomstående att förstå. Genom upprepning och reproduktion integreras dessa referenser i individens identitet.

Att forska kring släkt och släktidentitet som en historisk process kan naturligtvis vara förenat med flera svårigheter. Delvis handlar det naturligtvis om bristen på material. Få släkter har lämnat efter sig tillräckligt med källor för att man ska kunna följa flera generationer. Bland de familjer som bevarat sådant material tillhör de allra flesta samhällets elit.

Därtill handlar det också om problemen med att hitta de rätta källorna. Få människor ägnar tid åt att explicit reflektera och dokumentera dessa reflektioner om sin egen släkt. Ännu ovanligare är det att flera personer i samma släkt gör det. En forskare får därför ofta vara beredd att gå igenom mycket stora mängder material för att hitta de rätta källorna.

Men trots svårigheterna kvarstår faktum att de flesta människor lever och kommunicerar med varandra inom släkt och familj. Genom familjen skapar vi oss en bild av vem vi är och vart vi hör. Genom familjen upplever vi de stora kontexterna som samhälle, klass och nation. Inom familjen socialiseras vi in i våra könsroller och i våra politiska åsikter. Till och med i de fall där en individ av någon anledning önskar ta avstånd från, eller helt bryta med sin släkt, får släktbakgrunden i varje fall en betydelse som referens för de värderingar eller idéer individen önskar ta avstånd ifrån. Som identitetsskapande kollektiv förtjänar familjen och släkten därför mer uppmärksamhet av historieforskningen.

Julia Dahlberg

Texten baserar sig på den diskussion kring släkt och kollektiv identitet som jag fört i boken Havet, handeln och nationen. Släkten Donner i Finland 1690–1945 som utkommer inom kort. J. Dahlberg & J. Mickwitz, Havet, handeln och nationen. Släkten Donner i Finland 1690–1945, Svenska Litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 2014.

Länkar och litteratur:

• Lagerlöf, Selma, Jerusalem (1901-1902) (fritt tillgänglig e-version på Projekt Runeberg).

• Attias-Donfut, Claudine & Francois-Charles Wolff, ”Generational Memory and Family Relationships”, Malcolm L. Johnson (ed.), The Cambridge Handbook of Age and Ageing, Cambridge 2005.

• Bertaux, Daniel & Paul Thompson, Between Generations. Family Models, Myths & Memories, New Brunswick 2007.

• Green, Anna, ‘‘Individual Remembering and ‘collective memory’. Theoretical Presuppositions and Contemporary Debates’’, Oral History 2:2004.

• Green, Anna, “Intergenerational Family Stories. Private, Parochial, Pathological?”, Journal of Family History 2:2013.

• Lönnqvist, Bo, En finsk adelssläkts öden. Standertskjöld–Standertskjöld–Nordenstam, Helsingfors 2007.

Perheen, suvun ja sukututkijoiden jäljillä

Tampereen Sukututkimuspäivä 25.1.2014

Francois Weil kirjoittaa vuonna 2013 ilmestyneessä teoksessaan Family Trees. A History of Genealogy in America, että vaikka monet tutkijat ovat analysoineet suosituimpien internet-hakuja, sellaisia kuin puutarhanhoito, musiikki, urheilu ja seksi, he aina merkillisen väheksyvästi sivuuttavat yhden: sukututkimuksen. Internetin suosituimpia sisältöjä ovat lukuisat sukututkimukseen liittyvät sivustot. Sukututkimusinnostus ei näytä laantumisen merkkejä. Pikemminkin päinvastoin.

Sukututkimuksen valtavasta suosiosta 2000-luvulla saatiin jälleen yksi todiste, kun "Perheen jäljillä" -projekti esittäytyi kolmen esitelmän voimin Tampereen Sukututkimuspäivän ohjelmassa. Tapahtuman järjestäjinä olivat Tampereen seudun sukututkimusseura sekä Tampereen työväenopisto. Sampolan rakennuksessa oli heti aamulla ovien avaamisen jälkeen ennennäkemätön tungos. Väkeä osallistui tapahtumaan sadoittain eikä eri myyntipöytien ääreen päässyt kuin jonottamalla.

Yli 500 paikkainen juhlasali oli täynnä, kun Hanna Kietäväinen-Sirén kertoi puolisonvalinnasta ja avioelämästä uuden ajan alun maaseudulla. Myös Mari Välimäen esitelmä Ruotsalaisesta avioliittolainsäädännöstä kiinnosti yleisöä ja muistiinpanoja tehtiin innokkaasti. Johanna Ilmakunnaksen esitelmää aatelis- ja säätyläisperheiden aikuisten lasten ja vanhempien suhteesta pidettiin yllättävänä ja samalla antoisana näkökulmana, jota harvemmin tulee ajatelleeksi. Ilahduttavaa oli, että moni kävi henkilökohtaisesti kiittämässä esitelmistä ja kertoi, että ne antoivat uutta ajateltavaa.  Tuntuu siltä, että Perheen jäljillä -projektimme on siis oikeilla jäljillä.

Sukututkimus mielletään usein eläkeväen puuhasteluna, jolla ei ole suurempaa tieteellistä merkitystä pikemminkin päinvastoin. Tutkija nappaa hyllystä matrikkelin tai selaa internetin tietokantoja, tarkistaakseen aatelis- tai säätyläissuvun perhesuhteet ja jatkaa tutkimustyötään tarkemmin asiaa pohtimatta. Itsestään selviltä tuntuvien perustietojen taustalla on kuitenkin satoja vuosia jatkunut ”puuhastelu”, joka on siirtynyt ihmiseltä ja sukupolvelta toiselle. Erilaisten perheverkostojen tutkimisen mahdollistaa paljolti se, että aina on ollut ihmisiä, jotka ovat tehneet sukututkimusta. He ovat kyselleet, selvittäneet, kirjoittaneet ja julkaisseet.

Tiedon ketjun jäljitys on joskus kiehtovaa. Taivassalon kirkkoherran Elias Laguksen (1741–1819) käsikirjoituksen kellastuneella nimiölehdellä lukee ruotsiksi: ”Selvityksiä suvustani. Vanhimmat tiedot ovat edesmenneen äitini Catharina Palanderin tietoja vuodelta 1760 ja uudemmat kerätty ja koottu vuoden 1805 jälkeen." Axel Bergholm julkaisi tietojen pohjalta mm. Palander ja Lagus –sukujen selvitykset vuonna 1899. Sen jälkeen tietoja on julkaistu täydennettyinä useita kertoja. Uusinta pappissukutietoutta edustaa esimerkiksi Yrjö Kotivuoren toimittama ja internetissä julkaistu ylioppilasmatrikkeli-tietokanta.

Elias Lagus: Selvityksiä suvustani.

Ajan saatossa on unohtunut, että tiedon pohjana olikin oman sukupiirinsä hyvin tuntenut ja siitä tiedot kertonut Jalasjärven kappalaisen rouva Catharina Palander. Muutaman paperiarkin pohjalta on vuosisatojen kuluessa kasvanut valtava määrä henkilö- ja sukutietoa, joka on siirtynyt matrikkeleihin, sukukirjoihin, akateemisiin tutkimuksiin ja erilaisiin tietokantoihin.

Me historiantutkijat tarvitsemme Catharina Palanderin ja hänen poikansa Eliaksen kaltaisia ihmisiä, siis sukututkijoita!

 

Tiina Miettinen

Sampolan sukututkimuspäivä - Perheen jäljillä

Tampereen seudun sukututkimusseuran sukututkimuspäivän aikana syvennytään uusimpaan perhehistorialliseen tutkimukseen. Päivän esitelmät on järjestetty yhteistyössä Emil Aaltosen Säätiön rahoittaman ja dosentti Anu Lahtisen johtaman Perheen jäljillä -tutkimusprojektin kanssa. Sukututkimuspäivän aikana saadaan monipuolinen katsaus menneen ajan avioitumiseen ja perhe-elämään aina 1600-luvun maaseudulta 1800-luvun säätyläiskoteihin.

Ohjelmaan kuuluu myös tietoisku siitä, mitä sukututkimus on ja miten voi aloittaa sukututkimuksen.

Esitelmät pidetään Sampolan juhlasalissa. Sampolan osoite on Sammonkatu 2. Tapahtuman yhteydessä on Sampolan aulassa sukututkimusyhdistysten ja sukuseurojen sekä muiden sukututkimukseen liittyvien toimijoiden sukututkimusaiheisen materiaalin näyttelyjä ja myyntiä.

Tapahtuma on kaikille kiinnostuneille avoin ja pääsymaksuton.
Ajankohta: 25.1.2014 klo 10:00
Paikka:    Sammonkatu 2, Tampere

Tervetuloa mukaan!

Visa större karta

Ohjelma

• 10.00 Näyttelyt avautuvat

• 11.00-11.10 Puheenjohtaja Raine Raitio: Avaussanat

• 11.10-11.30 FT Tiina Miettinen, Tampereen yliopisto: Johdatusta päivän teemaan: Perhehistoriasta sukututkimukseen

• 11.30-12.30 FM Hanna Kietäväinen-Sirén, Jyväskylän yliopisto: "Erityinen ystävyys." Puolisonvalinta ja avioelämä uuden ajan alun maaseudulla

• 12.45-13.15 Tietoisku: Näin aloitat sukututkimuksen

• 13.30-14.30 FM Mari Välimäki, Turun yliopisto: "Jos Mies tahto itzens auda Awioskäskyyn..." Ruotsalainen avioliittolainsäädäntö 1600-luvulla

• 14.45-15.45 FT Johanna Ilmakunnas, Helsingin yliopisto: Perhesuhteita. Vanhemmat ja aikuiset lapset säätyläisperheissä 1700- ja 1800-luvulla.

• 15.45 Päätössanat

• 16.00 Näyttelyt suljetaan

Lisätietoja

Perhesuhteet osana entisajan valtapolitiikkaa

Agency and State Building in the 16th and 17th centuries -konferenssi

Agency and State Building in the 16th and 17th centuries –konferenssi järjestettiin Jyväskylässä 13-15.11.2013. Perheen jäljillä –hankkeen näkökulmasta yksi kiinnostavimmista puheenvuoroista kuultiin Jyväskylän yliopiston tutkijoilta, Ulla Koskiselta ja Marko Hakaselta, joiden tutkimushankkeessa käsitellään Ruotsin valtaneuvoksia vuosina 1520-1680. Valtaneuvosten tehtävänähän oli toimia eräänlaisena kuninkaan hallitusapuna, mutta käytännössä vallan jakaminen neuvoston ja kuninkaan kanssa oli varsin hankalaa. Valtaneuvosten perhesuhteet ja niiden merkitys valtaannousussa nousi yhdeksi kiinnostavaksi kysymykseksi.

Tutkimushankkeen puitteissa tutkijat ovat koonneet laajan tietokannan, joka käsittelee noin 260 valtaneuvosta. Tietokantaan on kerätty henkilöiden nimi, syntymäaika, kuolinaika, nimityspäivä valtaneuvokseksi, ikä nimitettäessä, valtaneuvostoon kuuluneet perheenjäsenet, puolisot ja heidän isänsä, tieto aateloinnista sekä lähteet. Lisäksi tietokannasta ilmenee minä vuosina henkilö oli valtaneuvoksena, miten toimikausi päättyi ja vuosien 1621–1658 osalta tiedot siitä, kuinka moneen valtaneuvoksen kokoukseen hän osallistui vuosittain. Lähteinä tutkijat ovat käyttäneet hallinnollisia ja aatelissukuja koskevia matrikkeleita sekä biografioita.

Ulla Koskisen mukaan tietokannan pohjalta on tarkoitus tehdä kaksi artikkelia, joista toinen keskittyisi valtaneuvosten perhesuhteisiin ja verkostoihin. Tekeillä on myös yhteenveto eri sukujen osallistumisesta valtaneuvoston toimintaan ja tehtävän periytymisestä sekä mies- että naislinjassa. Ilahduttavaa on se että tietokanta tullaan julkaisemaan internetissä, joten myös tulevaisuuden perhetutkijat hyötyvät kootuista tiedoista.

Terhi Katajamäki