Tutkimustieto korvaa käsitykset – suvun merkityksessäkin

Veistos "Pyhä Anna itse kolmantena" Hattulan kirkossa. Pyhä Anna, Neitsyt Marian äiti ja Jeesuksen isoäiti, oli keskiajalla tärkeä pyhimyshahmo, jota kuvaavissa veistoksissa välittyi myös ylisukupolvisten suhteiden merkitys. Kuva: Anu Lahtinen.

Erääksi todisteeksi perinteisen perheen aseman romahtamisesta on nostettu suvun vähentynyt arvostus. Uusperheys, ihmisten juurettomuus, jatkuva muuttaminen liikkuvan työn perässä ja lyhyemmät parisuhteet ovat syitä, joiden takia suvun ja perheen merkityksen oletettiin romahtavan länsimaissa 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla: ihmiset elävät entistä yksilöllisemmin ja kaukana toisistaan, eikä heille jää aikaa perinteisten sukulaissuhteiden ylläpitoon. Kyse ei ole vain nuorten halusta yksilöllisyyteen. Helsingin Sanomat julkaisi tänä jouluna mielipidekirjoituksen nimimerkiltä ”Väsynyt mummu”, joka ei jaksa sukujouluihin liittyviä valmisteluja ja ihmissuhdekuvioita, ”tekosukurakkautta”.

Tilanne ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Perheen jäljillä –projektin piirissä Mirkka Danielsbacka ja Antti O. Tanskanen ovat haastatteluaineiston perusteella selvittäneet artikkelissa ”Ylisukupolviset suhteet 2000-luvulla”, miten suurten ikäluokkien edustajat (synt. 1945-1950) suhtautuvat itse ja huomioidaan muiden sukulaisten osalta roolissaan isovanhempina. Aineistosta löytyy erilaisia kertomuksia niin paljon kuin ihmiselämän kirjolta vain voi olettaa, mutta tutkijoiden päätelmä on selkeä: sukulaisten keskinäistä ajanviettoa arvostetaan edelleen, kenties jopa lisääntyvissä määrin.

Vaikka hyvinvointivaltio on korvannut suvulle ennen kuuluneen roolin lasten kasvattajana ja vanhusten hoitajana, perheen merkitys ei siis Danielsbackan ja Tanskasen mukaan ole kadonnut. Eliniän pidetessä ja lapsikuolleisuuden vähetessä suurten ikäpolvien edustajille, heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen jää entistä enemmän mahdollisuuksia yhteiseen kanssakäymiseen. Sama koskee myös laajennettua perhettä (isovanhemmat, tädit, sedät, enot, serkut) ja appivanhempia, joskin ei yhtä selkeästi. Ihmisten elämät ovat luonnollisesti yksilöllisiä, eivätkä kaikki ihmissuhteet ole toki ruusuisia.

Vaikka ihmissuhteet takkuilisivat nykypäivän suvuissa, sitä ei tarvitse pitää osoituksena nykyajan rappiosta. Perheen jäljillä –hankkeen puitteissa Taina Saarenpää on laatinut artikkelin keskiaikaisten porvarisäitien ja –isoäitien roolista perheissään. Saarenpään tutkimus käsittelee pääasiassa naisten toimijuutta, mutta paljastaa samalla myös perheenjäsenten välistä dynamiikkaa. Aikaisempinkaan vuosisatoina perheenjäsenten välinen kanssakäyminen ei ollut kitkatonta, laajennetusta perheestä puhumattakaan. Lisäksi nykyaikaa vastaavalla tavalla kosmopolittinen porvaristo joutui tuskailemaan ympäri Itämerta levittäytyneen sukunsa kanssa.

Vertailujen tekeminen eri aikakausien välillä on tunnetusti hankalaa. Yksi selkeä ero keskiajan ja nykypäivän välillä on kuitenkin havaittavissa. Tutkijoiden käytössä oleva aineisto on monipuolistunut niin, ettei se kuvaa enää vain yhteiskunnan yläluokkia. Aiemmin vain kansan murto-osan toiminnasta jäi jäljelle säilyviä lähteitä, ja nekin kuvaavat usein heidän toimintaansa viranomaisten kanssa. Sen sijaan nykypäivän tutkimusten lähdeaineistot ovat laajentuneet kattamaan kaikkia kansankerroksia, ja tutkijat itse pääsevät aktiivisesti kerryttämään niitä. Tutkimustieto tarkentuu ja korvaa aiempia teoriota tai tunnepohjaisia käsityksiä.

Ilkka Hemmilä

Pirstaleinen perhe menneisyyden arkena

Arnold Boonen: "Leskirouva Brechje Hooft" n. 1700-1729. Kuvalähde: Rijksmuseum, Alankomaat.

Menneisyyden ja nykyisyyden perhekäsityksiä yhdistää yksi asia: molemmat ovat odotusten täyttämiä. Odotukset ilmenevät valtion lakeina, järjestöjen sääntöinä tai yhteisöihin syöpyneinä käytänteinä. Odotuksista itsestäänselvin lienee itse perheen olemassaolo: aikuisten miesten ja naisten oletetaan hakeutuvan toistensa kanssa naimisiin ja hankkivan yhdessä lapsia. Toisistaan ja lapsistaan huolehtiminen kuuluu avioparin velvollisuuksiin kuolemaan asti. Perheys näyttäytyy tällöin selvärajaisena ilmiönä, johon kuuluminen on paitsi odotettavissa myös helposti rajattavissa.

Todellisuus vastaa kuitenkin harvoin ideaalitilanteita. Avioerot ja leskeksi jääminen rikkovat perheitä, kun taas uudelleenavioitumiset luovat uusia. Perhearjen monimuotoisuutta pidetään usein vain nykypäivän ilmiönä, mutta käytännössä ihmisten arkielämä on haastanut perhekäsitykseen liittyviä odotuksia niin kauan kuin kyseisiä odotuksia on ollut olemassa.

Perheen jälijllä -projektin piirissä monimuotoista perhekuvaa ovat käsitelleet muun muassa Maija Ojala ja Jarkko Keskinen. Molempien tutkimuskohteena on ollut suomalainen porvaristo, joka erilaisten kiltojen kautta säänteli sitä, kuka missäkin kaupungissa saa tuottaa tavaroita ja käydä kauppaa - toisin sanoen harjoittaa porvarin ammattia. Odotuksiin kuuluivat tiukat oletukset porvariuden sukupuolittuneisuudesta: miehen oletettiin olevan toimintaa hoitava perheen pää, jonka roolia nainen saattoi hoitaa vain väliaikaisesti poikkeustilanteissa.

Eräs näistä poikkeustilanteista oli aviomiehen kuolema. Tällöin leskelle annettiin siirtymäajan puitteissa mahdollisuus hoitaa liiketoimia, kunnes hän siirtäisi ne läheisen miehen, kuten täysi-ikäisen pojan tai muun sukulaisen hoidettavaksi. Vaihtoehtona oli myös avioitua uudelleen, jolloin uusi aviomies olisi saanut toiminnan omistuksekseen.

Monien avioliittojen solmimista elämän varrella pidetään nykyajan ilmiönä, mutta käytännössä se on vaikuttanut myös menneinä vuosisatoina. Kuten Ojala huomauttaa, keskiajan tai uuden ajan alun perhekeskeisessä yhteiskunnassa, jossa kuolema oli nykyistä äkillisempi vieras, ihminen saattoi avioitua elämänsä aikana jopa kolme kertaa. Tällöin viimeistään edellisestä avioliitosta periytyvät lapset tekivät perheistä monimutkaisia kokonaisuuksia, joihin saattoivat vaikuttaa käytännön hankaluudet ja kiistat.

Uudelleenavioitumisen rinnalla porvarisleskien arjessa erottui toinen vaihtoehto, joka myös rikkoi selkeää perhekäsitystä: leskeksi ja itsenäiseksi toiminnan harjoittajaksi jääminen. Tämä rikkoi niin porvarisyhteisöjen kirjoitettuja sääntöjä kuin muun yhteiskunnan tunnettuja odotuksia. Käytännössä asiansa osaavan lesken toiminta loi kuitenkin yhteisöihin vakautta, jota ei haluttu lähteä haastamaan.

Sen pahemmin suuret uusperheet kuin yksineläjät eivät vastaa virallisia käsityksiä selvärajaisesta ydinperheestä, jonka mielikuvat ovat periytyneet aina nykypäivään asti. Historiallisen tiedon tarkentuminen kuitenkin osoittaa, että aivan kuten nykyään, myös menneisyyden perhearki oli kaukana säännön- ja yhdenmukaisesta elämästä. Kuten Jarkko Keskinen artikkelissaan toteaa, perheen käsitteellä on vain vähän yhteistä historiallisen totuuden kanssa: "nykyihmisen mielikuva perheestä on historiaton sekoitus erilaisia rakenteita, arvoja ja toimintamalleja, jotka eivät samanaikaisesti ole olleet läsnä missään ajassa".

Ilkka Hemmilä